15.01.2012 - Mikko Eskelinen talviunilla Riihimäen SM-rallissa - 13. sija suuri pettymys
Täydellisissä talviolosuhteissa Riihimäen ympäristössä ajetussa ralliautoilun SM-sarjan avausosakilpailussa jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 39, ei onnistunut avaamaan pistepussiaan vaan oli kahdeksan erikoiskokeen ja 93 erikoiskoekilometrin mittaisessa rallissa pakotettu tyytymään mykistävään pettymykseen johtaneeseen 13. sijaan.
Kilpailua edeltäneenä iltana kovavauhtisen ulosajon testierikoiskokeella kokenut Eskelinen ei kartanlukijansa Arto Kapasen kanssa koko rallin aikana saanut piiskattua itseään kärkivauhtiin. Ulosajossa itseluottamukseen tulleen lommon sekä vähäisten testikilometrien seurauksena kokeneen moottoriurheilumiehen roolina oli näytellä statistin roolia PrintSport Racing rallitiimin nuorten Esapekka Lapin ja Jukka Korhosen ajaessa menestystä.
Vaikka Eskelinen
oli pettynyt omaan vauhtiinsa PrintSport Racingin Mitsubishi Lancer Evolution X RS ralliautolla, oli hän enemmän kuin iloinen Esapekka Lapin historiallisesta debyyttivoitosta, Juha Salon hopeasijasta, Joni Nikon neljännestä ja Jukka Korhosen viidennestä sijasta. Nämä neljä viidestä kärkimiestä luottavat hänen tapaansa PrintSport Racingin palveluihin.
-
Vauhtini katosi testierikoiskokeen ulosajoon enkä siten koko upean rallin aikana yltänyt tasolleni. Olisi pitänyt ajaa rohkeammin ja ottaa riskejä, mutta tällä kertaa ne jäivät vain haaveeksi, kiteytti Eskelinen talviunilla oloaan.
-
En silti suostu mököttämään vaan nyt niellään pettymys ja välittömästi aletaan valmistautua tammikuun viimeisenä viikonloppuna Rovaniemellä ajettavaan Arctic Lapland ralliin. Mörkö on saatava hartioilta pois ja sitä kautta päästävä lähemmäksi ralliiuransa ensimmäisen SM-rallin yleiskilpailun voiton ajaneeseen Esapekka Lappiin sekä hopealle ajaneeseen ralliautoilun kuusinkertaiseen Suomenmestari Juha Saloon nähden, rata-autoilussa kaksi Suomenmestaruutta ja yhden ralliautoilun Suomi Cup rallimestaruuden ajanut Eskelinen jatkaa.
Neljättä peräkkäistä kilpailukautta lievestuorelaisen autourheilun ammattilaisyritys PrintSport Racingin palveluihin luottava Suomen nopein katsastusmies jakaa varauksetonta kiitosta ralliautoilun kaksinkertaisen Suomenmestari Eero Räikkösen luotsaamalle yritykselle - ja erityisesti sen henkilökunnalle. Eskelinen on ylpeä saadessaan olla osa Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen suurta ja ammattimaista ralliorganisaatiota.
- Olen aina pitänyt PrintSport Racingin toimintatavoista ja siksi koen olevani eräänlainen ralliautoilun tehdaskuljettaja. Yhteishenki ja tekemisen meininki PrintSport Racingin yli 50 henkilön kisaorganisaatiossa
on sellaista, mistä ei voi olla tykkäämättä. Ammattimaisuus ja tietotaito tulee esille jokaisessa asiassa ja se on silmiä hiveltävää katseltavaa. Lisäksi kun sain, jälleen kerran, ajaa teknisesti murheettoman kilpailun niin 13. sijan pettymykseni ei itse asiassa Esapekka Lapin voitonjuhlien jälkeen tunnu enää missään, Eskelinen fiilistelee.
- Nyt palataan takaisin testierikoiskokeelle ja tehdään kunnolla töitä saadaksemme vauhtini palautettua sille tasolle, jolla se esimerkiksi oli puoli vuotta sitten Suomen MM-rallissa. Eeron tuntien hän tulee tekemään kaikkensa saadakseen korjattua kaasujalkani asennon ja sen myötä lupaan Arctic Lapland rallista tuoda repullisen SM-pisteitä, piiskaa Plus Katsastus Jyväskylän toimipisteen päämies itseään.
Lopputulokset 14.1.2012: SM XXXVIII Riihimäki ralli, SM1-luokka, Top-5:
1. Esapekka Lappi & Janne Ferm, Ford Fiesta S2000, 51:47,0
2. Juha Salo & Marko Salminen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, +12,9sek
3. Mikko Pajunen & Kaj Lindström, Subaru Impreza WRX STi, +28,3sek
4. Joni Nikko & Jarno Ottman, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +1.02,2sek
5. Jukka Korhonen & Mikael Korhonen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +1:10,9sek
---
13. Mikko Eskelinen & Arto Kapanen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, +3:52,7sek
13.01.2012 - Mikko Eskelisellä dramaattinen ulosajo Riihimäen SM-rallin aattona
Omalla testierikoiskokeellaan lauantaiseen Riihimäen SM-ralliin valmistautunut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 39, koki tuskaisia hetkiä menettäessään ralliautonsa hallinnan ja suistuessaan noin 160 kilometrin tuntinopeudesta ulos tieltä. Testierikoiskokeella sijainneen hypyn alastulossa Eskelisen ja kartanlukija Arto Kapasen ohjastaman auton peräpää hyppäsi spoorista ja kuljettajista tuli välittömästi matkustajia.
Kovavauhtisesta lumihankeen suistumisesta huolimatta niin Eskelinen kuin kartanlukija Kapanen sekä myös PrintSport Racingin omistama Mitsubishi Lancer Evolution ralliauto ovat kaikki kunnossa ja näin rata-autoilun vuosien 2008 ja 2009 sekä vuoden 2010 Suomi Cup rallisarjan mestari voi jatkaa tavoitteidensa saavuttamisesta kun lauantaina puolelta päivin SM Riihimäki rallin lähtölippu heilahtaa.
- Siinä en ehtinyt edes rakasta vaimoani ajatella kun hypyn alastulossa autoni keula osoitti hankea kohden. Vaikka ajauduimme ulos tieltä ja suistuimme syvälle hankeen niin onni onnettomuudessa oli se, ettei juuri sillä kohtaa ollut muuten tiestöä reunustaneita puita ja näin automme ei kärsinyt vaurioita, edellisen kerran tasan kolme vuotta sitten ralliautoilussa hankeen suistunut Eskelinen kertoo.
- Ainoat vahingot olivat henkisiä ja tuosta ulosajosta johtuen päähäni jäi hieman epävarma tuntuma kilvanajoon. Uskon kuitenkin, että tilanne on pääkopassa nollattu rallin lähtölipun heilahdukseen mennessä ja siten tulen tosissani ajamaan kärkisijoituksista, ralliautoilun SM-sarjan lisäksi Euroopassa GT-luokan ratakilpailuja myös tänä ajava jyväskyläläinen jatkaa.
Eskelinen ja Kapanen nähdään Riihimäen SM-rallin reitillä 13. kilpailijana. Kahdeksan erikoiskokeen rallin maalilipulle heitä odotellaan noin klo 19.
12.01.2012 - Mikko Eskelinen huuhtomaan ralliautoilun SM-mitalia - Urakka alkaa Riihimäeltä
Rata-autoilun vuosien 2008 ja 2009 sekä ralliautoilun vuoden 2010 Suomi Cup mestari, jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 39, avaa ralliharrastuksensa toisen peräkkäisen SM-sarjan kilpailukautensa kovin odotuksin. PrintSport Racing autourheilun ammattilaistiimin turboahdettua nelivetoista Mitsubishi Lancer Evolution X RS ralliautoa ohjastava kansainvälinen kilvanajaja tähtää kärkitaisteluun tulevana viikonloppuna Riihimäellä ajettavassa seitsemän osakilpailun SM-sarjan avaavassa kilpailussa.
Eskelinen ja hänen luottokartanlukijansa Arto Kapanen ovat valmistautuneet vähälumisissa olosuhteissa ajettavaan talviralliin Pihtiputaalla ajetuissa testeissä, joissa niin aikaa mitanneet kellot kuin ralliauton tiedonkeruu kertoi pikipintojen erikoismiehen rallikyydin kehittymisestä. Oman menestyksensä lisäksi PrintSport Racingille tiimipisteitä keräävä Eskelinen starttaa nöyrällä, mutta silti nälkäisellä asenteella uuteen kilpailukauteen.
– Aikaisemmin SM-sarja on käynnistynyt Rovaniemen Arctic Lapland rallista, jossa lunta on ollut varsin mukavasti. Nyt startataan uuteen kilpailukauteen vähälumisissa olosuhteissa ja se tulee tekemään kilvanajosta entisestäänkin haastavempaa; Ennakkotietojen mukaan lumipenkkoja ei ole edes nimeksi ja rallireitin tiestön jääpohja on myös iso kysymysmerkki. Penkkoihin ei Arctic Lapland rallin tapaan voi nojailla tai muuten lipsahtaa ralliladulta ja kisa jää armottomasti kesken. Tarkkana siis saa olla, Eskelinen tietää.
– Pihtiputaan testeissä istahdin kilpa-ajoneuvon ratin taakse ensimmäisen kerran sitten lokakuussa Hollannin Zandvoortin radalla ajetun autourheilu-urani hurjimman ulosajon. Onneksi jännitys purkautui nopeasti ja pääsin heti ensimmäisestä testivedosta lähtien hyvään vauhtiin. Pitkän testipäivän jälkeen olin todella tyytyväinen kun niin kellot kuin autoni tiedonkeruu kertoivat vauhtini kehittymisestä. Kasvaneen itseluottamuksen myötä uskallan asettaa tavoitteeni muiden kärkimiesten sekä ennakkosuosikkien esittämään kyytiin, rata-autoilun tuplamestari jatkaa.
"Veri vetää Euroopan asfalttibaanoile"
Kahden edellisvuosien tapaan vuoden 2012 ralliautoilun SM-sarjan seitsemän osakilpailun lisäksi Eskelinen neuvottelee kattavasta kansainvälisestä rata-autoilu -ohjelmasta usean eurooppalaisen ammattilaistiimin kanssa.
– Kahden kokemusrikkaan kilpailukauden jälkeen GT-autot ja Euroopan huippunopeat radat edelleen kiinnostavat. Nyt en kuitenkaan tyydy mihin tahansa sopimukseen vaan lähtökohta on se, että auton on ehdottomasti oltava kilpailukykyinen. Neuvottelut ovat hyvässä hengessä käynnistyneet ja päätöksiä on odotettavissa talven aikana, Eskelinen avartaa tulevaisuuttaan.
- GT-autojen kilpailukausi käynnistyy aikaisintaan huhtikuussa, joten sitä ennen ehdin hyvin nautiskella ralliautoilun huumasta, jatkoi ralliautoilua erinomaisena vastapainona kiireiselle yritysmaailmalle pitävä Eskelinen.
Riihimäen SM-ralli käynnistyy lauantaina klo 12 Riihimäen raviradalla ajettavalla yleisöerikoiskokeella ja lähes suoraan sieltä rallikaravaani matkaa Rovaniemen Napapiirille, jossa vain 10 päivää myöhemmin kilvanajo paremmuudesta jatkuu.