31.7.2011 - Mikko Eskelinen säväytti Suomen MM-rallin yleisöerikoiskokeella
61. kerran ajetussa Sorateiden Grand Prixissa eli Suomen MM-rallissa autourheilu-uransa toisen MM-osakilpailun ajanut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 39, saavutti turboahdettujen nelivetoisten tuotantoautojen luokan seitsemännen sijan.
Kolmen vaativan kilpailupäivän, 22 erikoiskokeen ja 314 erikoiskoekilometrin matkalla rata-autoilun kaksinkertaisen Suomenmestarin ja hallitsevan ralliautoilun Suomi Cup mestarin reitille mahtui yleisöystävällisten leveiden ajolinjojen lisäksi erinomaisia erikoiskoeaikoja kuten Lahden Jokimaan raviradalla ajetun yleisöpyörityksen N-ryhmän hopeasija.
Rata-autoilun FIA GT3 EM-sarjaa ajavan Eskelisen ja yhden Suomen kokeneimman kartanlukija Arto Kapasen kilvanajoa hidasti Urrian hyppyrin alastulossa rikkoontunut vetoakseli. Vaikka Eskelinen oli tyytyväinen vauhtiinsa, ei N-ryhmän seitsemäs ja yleiskilpailun 28. sija vastannut tavoitteita. Silti hän tahkosi Leustun erikoiskokeen 40 sekuntia ja Urrian pikataipaleen 12 sekuntia nopeammin kuin vuosi sitten.
– Tyytyväinen pitää olla ehjään kilpailuun ja MM-sarjan kovavauhtisimman rallin maalilipun näkemiseen. Vaikka 41 kanssakilpailijan joukosta N-ryhmän seitsemäs sija maistuu lievältä pettymykseltä niin Jokimaan yleisöerikoiskokeen toiseksi nopein aika hymyilittää edelleen. Bonuksena sain huomata vauhtini reippaasti kasvaneen kun verrataan vuoden takaisiin ajamiini erikoiskoeaikoihin, Eskelinen kertoo.
– Torstain kolme pikataivalta kyttäiltiin ja perjantain Lahden ympäristön uusilla erikoiskokeilla hyökättiin. Vaikka lauantaina sattunut vetoakselin rikkoontuminen hetkellisesti hidasti vauhtiamme niin silti pystyin koko kilpailun ajamaan tuloksellisesti tasollani, monipuolisesti autourheilua harrastava Eskelinen jatkaa.
Ralliautoilun SM-sarjaa ja FIA GT3 EM-sarjaa tänä vuonna tahkoava Eskelinen tietää syyn vauhtinsa nousuun.
– Ralliautoilun kaksinkertainen Suomenmestari Eero Räikkönen on PrintSport Racing tiiminsä kanssa tehnyt valtavasti kehitystyötä ralliautomme eteen. Moottoriin on saatu valjastettua lisää voimaa ja alusta toimi koko kilpailun ajan todella upeasti, Eskelinen tietää.
– Tiimipäällikön lisäksi kiitos mahtavasta sorateiden rallisirkuksesta kuuluu ehdottomasti PrintSport Racingin ammattimekaanikoille, jotka jokaisessa huollossa laittoivat auton rankan kilvanajoni jälkeen kuntoon. Lisäksi huippukokenut kartanlukijani Arto Kapanen teki jälleen virheetöntä työtä, jatkoi saavuttamaansa rallielämykseen iloinen Eskelinen.
Toiveissa vähemmän siirtymäosuuksia
Sebastien Loebin, Jari-Matti Latvalan ja Sebastien Ogierin kiihkeän kilvanajon sävyttämässä rallissa ralliautoilijat mittasivat paremmuuttaan niin perinteikkäillä Jyvässeudun ja Jämsän seudun erikoiskokeilla kuin uutuutena Hyvinkään ja Riihimäen SM-ralleista tutuilla pikataipaleilla. Eskelinen ei Lahden ja Hyvinkään välimaastossa ajetuille pikataipaleille lämmennyt.
– Vaikka Lahden ympäristön erikoiskokeet olivat haastavia niin mielestäni ne kuuluvat kokonaan toiseen ralliin. Oli äärettömän puuduttavaa ajella pitkiä siirtymäosuuksia ja siksi toiveissani on, että ensi vuonna järjestäjä ottaa enemmän ajettavia erikoiskokeita ja huomattavasti vähemmän siirtymäosuuksia. Kuhmoisista, Toivakasta ja esimerkiksi Luhangasta löytyy paljon enemmän perinteisiä pikataipaleita kuin mitä nyt Päijät-Hämeessä ajettiin. Ouninpohjan vuoristorataakin olisi mukava ajaa, vinkkaa Eskelinen kilpailuorganisaatiolle.
Suomen MM-rallin N-ryhmän voittoon ajoi
liettualainen Andis Neiksans, joka kävi tiukan voittokamppailun tuotantoautojen MM-sarjan korkeimmat pisteet pokannutta uusiseelantilaista Hayden Paddonia vastaan. Kolmanneksi korkeimman palkintosijan nappasi saarijärveläinen, toisen polven autourheilija Jarkko Nikara.
Ralliautoilun SM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan syyskuun puolivälissä. Sitä ennen Eskelinen palaa pikipinnalle ja ajaa EM-pisteistä GT3 Bratislavassa.
Lopputulokset Suomen MM-ralli, N-ryhmä:
1. Andis Neiksans & Peteris Dzirkals, Mitsubishi Lancer Evolution X, 2:51:37.9
2. Hayden Paddon & John Kennard, Subaru Impreza WRX STi, 2:51:57.2
3. Jarkko Nikara & Petri Nikara, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 2:52:37.4
---
7. Mikko Eskelinen & Arto Kapanen, PrintSport Mitsubishi Lancer Evolution X RS, 2:57:01.1
28.7.2011 - Mikko Eskelisellä tavoitteiden mukainen avaus Suomen MM-rallissa
Kotikilpailuaan Jyväskylässä ajettavassa Suomen MM-rallissa kurvaileva Mikko Eskelinen starttaa toiseen kilpailupäivään erinomaisista asetelmista ollen kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen tuotantoautojen kärkikymmenikössä. Silti Lankamaan ja Laukaan erikoiskokeilla virheitä ja rengasrikkoja välttänyt ralliautoilun hallitseva Suomi Cup mestari kärsi yllättävästä rallirenkaiden kulumisesta.
- Ensimmäiset kolme pikataivalta meni haistellessa maailman parhaimman MM-rallin tunnelmaa. Tuloslistaa luettaessa voidaan todeta olevamme täydellisissä hyökkäysasemisissa lauantaiseen vaikeaan kilpailupäivään. Nyt kun on lämmitelty niin seuraavaksi laitetaan kaasu pohjaan, Eskelinen tietää.
- Vaikka fiilikset ovat mahtavat ja menohaluja riittää niin pientä murhetta aiheuttaa yllättävä rallirenkaiden kuluminen. Jo rallin avauserikoiskokeella saimme huomata kuinka renkaat sulivat alle ja huoltoon saavuttaessa eturenkaat olivat käyttökelvottomat. Lauantaina on ajettava renkaita säästellen, Eskelinen jatkaa.
Suomen MM-rallin tilanne ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen: Tuotantoautojen luokka, Top-3:
1. Per-Gunnar Andersson, TMR Subaru Impreza WRX STi, R4, 21:24.3
2. Jarkko Nikara. Mitsubishi Lancer Evolution IX, 21:31.2
3. Patrik Flodin, Subaru Impreza WRX STi, 21:31.7
---
10. Mikko Eskelinen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, 22:24.3
25.7.2011 - Mikko Eskelinen haastaa MM-kuljettajat Suomen MM-rallissa
Vuosi sitten Suomen MM-rallissa parhaimman ensikertalaisen palkinnon saavuttanut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 39, starttaa kovin odotuksin torstaina käynnistyvään MM-kotikilpailuunsa. Rata-autoilun kaksinkertainen Suomenmestari ja ralliautoilun hallitseva Suomi Cup mestari hakee kolmipäiväisen kilpailun supererikoiskokeiden tuotantoautojen luokan pohja-aikoja sekä sijoittumista viiden nopeimman joukkoon.
PrintSport Racingin Mitsubishi Lancer Evolution X RS ralliautolla huippukokeneen kartanlukija Arto Kapasen kanssa ajava Eskelinen saa vastaansa 41 kanssakilpailijaa kuten tuotantoautojen MM-sarjaa ajavat kuljettajat. Erinomaisella lähtöpaikalla MM-sarjan kovavauhtisimmassa rallissa ja sen 22 erikoiskokeella sekä 314 erikoiskoekilometrillä vauhtiaan mittaava rallimestari lupaa näyttää parasta osaamistaan.
– Lähtökohdat kilpailukauteni ehdottomaan kohokohtaan ovat enemmän kuin erinomaiset. Pääsen starttaamaan maailman nopeimmille erikoiskokeille välittömästi tuotantoautojen MM-sarjan kuljettajien jälkeen ja sitä kautta näkemään todellisen kilpailukykyni kansainvälisiä rallitähtiä vastaan, motivoitunut Eskelinen kertoo.
– Tavoitteeni on kaikin puolin ajaa virheetön ja myös teknisesti ongelmaton kilpailu sekä ennen kaikkea Jyväskylän ja Lahden yleisöerikoiskokeiden N-ryhmän pohja-ajat. Olen aina viihtynyt suuren yleisön edessä ja siksi tavoitteeni aina rallin lopputulosten viiden nopeimman tuotantoauton joukkoon ovat täysin realistiset, Eskelinen uskoo.
Kolme päivää vuoristorataa
61. kerran järjestettävä ja useasti koko MM-sarjan parhaimmaksi ralliksi palkittu kilpailu sisältää tänä vuonna niin perinteikkäitä jyvässeutumaisia erikoiskokeita kuin kokonaan täysin lähes kaikille kilpailijoille uusia pikataipaleita. Kilpailun erikoisuutena on perjantain kilpailupäivä, jossa kauimmaiset rallipolut ovat melkein Hyvinkäällä saakka. Eskelinen pitää perjantain kilpailupäivää vähintäänkin haastavana.
– Hereillä pitää olla heti torstain Lankamaan ja Laukaan erikoiskokeista lähtien, koska ennen päivän viimeistä eli Laajavuoren yleisöpyöritystä ratkeaa seuraavan päivän lähtöjärjestys. Perjantain Hassin vuoristorata mittaa rohkeutta ja muut Lahden ympäristössä ajettavat uudet pikataipaleet nopeuden lisäksi myös kestävyyttä. Pitkän kilpailupäivän aikana on vain yksi lyhyt välihuolto ja siksi on tärkeää pitää auto kaikin puolin ehjänä, Eskelinen mietiskelee.
– Pitkien siirtymien ja huoltojen välissä olevien runsaiden erikoiskoekilometrien takia tässä rallissa mitä tahansa voi sattua ennen kuin lauantai-iltana ruutulippu heilahtaa. Siksi on erityisen tärkeää muistaa, että ehdottoman nopeuskilpailun lisäksi Suomen MM-ralli on myös kestävyyskilpailu. Se kuka muistaa nämä kaksi faktaa eikä kärsi rengasrikkoa saatikka kolhi autoaan tulee olemaan korkealla tulosluettelossa, Eskelinen tietää.
Suomen MM-ralli starttaa torstaina iltapäivästä ja päättyy lauantai-illasta. Mikko Eskelinen ja Arto Kapanen kiidättävät Sorateiden Grand Prixissä PrintSport Racingin Mitsubishi Lancer Evolution X RS ralliautoa numerolla
57.