17.7.2011 - Mikko Eskelisen tuskien taival jatkuu FIA GT3 EM-sarjassa - Vetoakselin katkeaminen katkaisi sarjan kahdeksannen osakilpailun
39. syntymäpäiväänsä perjantaina juhlistanut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen ei saanut toivomaansa syntymäpäivälahjaa Ranskan Paul Richardin radalla ajetuissa rata-autoilun FIA GT3 EM-sarjan seitsemännessä ja kahdeksannessa osakilpailussa. Vuosi sitten sarjassa debytoinut ja yhdeksännen sijan saavuttanut Eskelinen tuskasteli jälleen Fischer Racingin Ford GT auton tekniikan kanssa ja oli tällä kertaa vetoakselin rikkoontumisen seurauksena pakotettu jättämään leikki kesken.
Rata-autoilun kaksinkertaisen Suomenmestarin syvää pettymystä korosti se, että hän ei tänään saanut ajaa metriäkään. Eilisen osakilpailun tuoma yksi EM-piste oli laiha lohtu synkälle viikonlopulle.
- Tallitoverini Christoffer Nygaard starttasi 20. lähtöruudusta ja teki jälleen kerran uskomattomaa työtä tuoden auton puolen tunnin kilvanajon jälkeen minulle sijalla 7. Hyppäsin ruoriin, käynnistin auton ja nostaessani kytkintä auto ei liikahtanut metriäkään. Vetoakseli oli murtunut Christofferin viimeisessä kiihdytyksessä ja se pamahti poikki kun yritin päästä liikkeelle, Eskelinen manasi.
- Tämä oli kolmas kerta kahdeksasta kilpailusta kun en tekniikkamurheen seurauksena pääse edes radalle. Nyt tarjolla olisi ollut runsaasti tärkeitä EM-pisteitä, mutta automme vetoakseli päätti toisin. On todella turhauttavaa ja myös kuluttavaa katsoa kuinka palaset eivät nyt loksahtele kohdalleen, Eskelinen surisi.
Sorateiden Grand Prix kutsuu
Kauaa ei monipuolisesti moottoriurheilua harrastava Eskelinen ehdi suruaikaa viettää, koska jo tiistaina hän vaihtaa pikipinnat sorateihin ja aloittaa testityön vajaan kahden viikon päästä ajettavaa Suomen MM-rallia varten. PrintSport Racingin Mitsubishi Lancer Evolution X RS ralliautolla kilpaieva Eskelinen saa jyväskylän ja päijät-hämeen ympäristössä kaasuteltavassa Sorateiden Grand Prixissa vastaansa 41 tuotantoautojen luokassa ajavaa kanssakilpailijaa.
- Rata-autoilun GT3 EM-sarjasta on ajamatta vielä neljä osakilpailua ja jos realistisia ollaan niin vaikka teoriassa palkintosijat ovat edelleen mahdollisia niin huikeita harppauksia saisimme auton kehitystyössä tehdä, jotta kärkivauhtiin jäljellä olevissa osakilpailuissa pääsisimme. Taitaa elo- ja lokakuussa ajettavissa kilpailuissa panoksena olla vain oma nautinto ja tietysti toisen suomalaisen kanssakilpailija Petri Lappalaisen päänahka, Eskelinen suunnittelee.
- Sen sijaan Suomen MM-rallin käynnistymistä odotan jo kovasti, koska viime vuotiseen tapaan tulen kilpailussa haastamaan mm. tuotantoautojen MM-sarjaa kiertävät kuljettajat. Vuosi sitten minut palkittiin kilpailun parhaana ensikertalaisena joten sitä titteliä on hyvä lähteä parantamaan, hallitseva ralliautoilun Suomi Cup sarjamestari pohdiskeli.
Lopputulokset FIA GT3 8.osakilpailu: Paul Richard, Ranska:
1. Paul van Splunteren & Maxime Soulet, Porsche 911 GT3 R, 1:00:29.036
2. Gael Lesoudier & Maxime Martin, Aston Martin DBRS 9, +9.668sek
3. Enzo Ide & Greg Franchi, Audi R8 LMS, +22.167sek
---
kesk. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygaard, Ford GT, vetoakselin rikkoontuminen
kesk. Petri Lappalainen & Jan Heylen, Porsche 911 GT3
FIA GT3 EM-sarjatilanne 8/12 osakilpailua:
1. Francesco Castellacci & Federico Leo, 79 pistettä
2. Enzo Ide & Gregory Franchi, 75 pistettä
3. Abdulaziz Al Faisal & Edward Sandstroem, 73 pistettä
4. Maxime Martin & Gael Lesoudier, 69 pistettä
5. Jeroen den Boer & Hoevert Vos, 67 pistettä
---
18. Jan Heylen & Petri Lappalainen, 10 pistettä
20. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygaard, 7 pistettä
16.7.2011 - Mikko Eskelinen palasi GT3 EM-sarjan pisteille Ranskassa
Rata-autoilun GT3-luokan EM-sarjassa kuivaa kilpailukautta kärsivä jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 39, saavutti yhden jäännöspisteen Ranskan Paul Richardin radalla ajetussa kilpailukauden seitsemännessä startissa ja samalla katkaisi viiden osakilpailun mittaisen pisteettömän putken.
Vaikka saksalaisen Fischer Racingin Ford GT autolla toista peräkkäistä vuotta ajava Eskelinen ajoi ehjän kilpailun ja kaikilla osa-alueilla paransi vuoden takaista suoritusta, riitti se silti kilpailun kymmenenteen sijaan. Eskelisen ja puolet tunnin mittaisen kilpailusta ajaneen tanskalaisen tallitoveri Christoffer Nygaardin valmistautumista haittasi harjoituksissa piinannut auton vaihteistovika.
- Kovin kylmiltäni jouduin aika-ajoihin starttaamaan, koska harjoituksissa sain vaihteistovian myötä ajettua vain kuusi kierrosta. Vaikka aika-ajoissa paransin vuoden takaista aikaani 0,5 sekuntia, oikeutti se tänä vuonna vasta 17. lähtöruutuun, tuskasteli Eskelinen GT3 EM-sarjan kovaa tasoa.
- Itse kilpailu oli helppo ja ehjän suorituksen myötä pääsin ohittamaan neljä kanssakilpailijaa. Omalla ajovuorollaan tallitoverini Christoffer ohitti vielä kolme ja ruutulipulle saavuttiin yhden EM-pisteeseen oikeuttavalla sijalla, rata-autoilun kaksinkertainen Suomenmestari kiteytti.
Huomenna ajettavaan EM-sarjan kahdeksanteen osakilpailuun Eskelinen ja Nygaard starttaavat 20. lähtöruudusta.
- Ihmeitä tuskin on odotettavissa, joten tyytyväisiä saamme olla mikäli edes jäännöspisteille pääsisimme. Valitettavasti automme vauhti ei edelleenkään riitä kärkitaisteluun, Eskelinen pyöritteli päätään.
Lopputulokset FIA GT3 EM-Ranska 7/12 osakilpailu:
1. Albert von Thurn und Taxis & Nikolaus Mayr-Melnhof, Lamborghini Gallardo LP560, 1:00:32.674
2. Federico Leo & Francesco Castellacci, Ferrari 458 Italia, +2.023sek
3. Jerome Demay & Dino Lunardi, Audi R8 LMS, +2.576sek
----
8. Petri Lappalainen & Jan Heylen, Porsche 911 GT3 R, +22.875sek
10. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygaard, Ford GT, +28.598sek
17. James Emmett & Markus Palttala, Ford GT, +1:22.5sek
FIA GT3 EM-sarjatilanne 2011 7/12 osakilpailua:
1. Jeroen den Boer & Hoevert Vos, 67 pistettä
2. Francesco Castellacci & Federico Leo, 67 pistettä
3. Abdulaziz Al Faisal & Edward Sandstroem, 63 pistettä
4. Albert von Thurn und Taxis & Nikolaus Mayr-Melnhof, 62 pistettä
5. Enzo Ide & Gregory Franchi, 60 pistettä
---
18. Petri Lappalainen & Jan Heylen, 10 pistettä
20. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygaard, 7 pistettä