4.7.2010 - Mikko Eskeliselle syvä pettymys GT3 EM-sarjan Ranskan toisesta osakilpailusta - Ohjaustehostinvika söi suomalaiskuskin iskukyvyn
Eilisen GT3 EM-sarjan seitsemännen osakilpailun seitsemänneksi nopeimman suorituksen saattelemana tänään sunnuntaina toiseen kilpailuun kymmenestä lähtöruudusta startannut Mikko Eskelinen tanskalaisen tallitoverinsa Christoffer Nygaardin kanssa joutuivat karvaasti pettymään kun saksalaisen Fischer Racingin Ford GT kilpa-autoon tullut ohjaustehostimen vika pudotti kaksikon kärkitaistelusta sekä arvokkailta EM-pisteiltä.
Nygaard aloitti kilpailun räväkästi ja toi reilun puolen tunnin ajon jälkeen auton Eskeliselle, joka kynsin ja hampain puolusti tallitoverinsa saavuttamaa kuudetta sijaa. Kauaa ei rata-autoilun kaksinkertainen Suomenmestari pystynyt parhainta vauhtiaan pitämään kun ohjaustehostin alkoi oireilla ja Eskelinen oli pakotettu löysäämään vauhtia. Suomalaiskuski raahautui maalilipulle ensimmäisellä pisteettömällä sijalla 11.
- Pettymys on todella valtava, koska kaikki ainekset kansainvälisen autourheilu-urani parhaimpaan sijoitukseen olivat olemassa. Fiilikset olivat erinomaiset ja menohaluja riitti kunnes ohjaustehostimen häiriö muutti auton ohjattavuuden todella huonoksi. Silti yritin taistella, mutta mitään en mahtanut kun kanssakilpailijat rynnivät ohitse, Eskelinen kertoo.
Pisteetön suoriutus mutkisti mestarin toiveita nousta sarjapisteiden 12. sijalta himmeimmän EM-mitalin taisteluun.
- Corveteilla ja Porcheilla ajaneet kanssakilpailijat ovat meitä askeleen edellä. Myös huikeita suorituksia niin GT3 kuin GT1 luokassa ajanut tanskalainen tallitoverini oli kysymysmerkkejä täynnä kun kilpailun jälkeisessä tiimipalaverissa mietimme automme kilpailukykyä, Eskelinen pohtii.
- Olemme sarjapisteissä nyt 38 pistettä EM-pronssimitalista ja se tarkoittaa sitä, että syyskuussa jatkuvan sarjan neljään viimeiseen osakilpailuun meidän on löydettävä lisää vauhtia kilpuriimme, Eskelinen tietää.
Koska GT3 EM-sarja jatkuu vasta syyskuussa, ottaa Eskelinen rata-autoilusta pienen aikalisän ja keskittyy seuraavat kaksi kuukautta vain ja ainoastaan ralliautoiluun. Rallin SM-sarjan yhteydessä ajettavan Suomi Cup rallisarjan ylivoimaisessa johdossa oleva moottoriurheilun moniosaaja tekee kansainvälisen rallidebyyttinsä heinäkuun lopulla kotikaupunkinsa Jyväskylän ympäristössä ajettavassa Suomen MM-rallissa.
- Yksi unelma toteutuu heinäkuun lopussa kun pääsen nautiskelemaan kilvanajosta useasti koko MM-sarjan parhaimmaksi valitussa rallissa. Nyt muutama päivä levätään ja nautitaan Suomen upeasta hellesäästä kunnes on aika käynnistää ralliauton moottorit ja kolmen testipäivän kautta aletaan valmistautumaan Sorateiden Grand Prixiin, herrasmiehenä niin radalla kuin radan ulkopuolella tunnettu Eskelinen suunnittelee.
Lopputulokset 4.7.2010 GT3 EM-sarjan 8. osakilpailu, Paul Richard (Ranska)
1. Daniel Keilwitz & Christian Hohenadel, Corvette Z06R GT3, 1:00:16.352
2. Joakim Lambotte & Mike Parisy, Corvette Z06R GT3, +1.42sek
3. Paul van Splunteren & Marco Holzer, Porsche 911 GT3 R, +1.883sek
---
11. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygaard, Ford GT, +1:00.891sek
3.7.2010 - Mikko Eskelinen seitsemäs GT3 EM-sarjan Ranskan ensimmäisessä osakilpailussa
Ranskan Paul Richardin radalla ajetussa GT3 EM-sarjan seitsemännessä osakilpailussa jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 37, ajoi jälleen vahvan suorituksen ja pokkasi toistamiseen kansainvälisen autourheilu-uransa seitsemänneksi korkeimmat EM-pisteet.
Debyyttivuottaan huippukovassa ratasarjassa ajava Eskelinen tanskalaisen tallitoverinsa Christoffer Nygaardin kanssa starttasivat kilpailuun kymmenestä lähtöruudusta. Saksalaisen Fischer Racingin kilpailukalustolla ajaneet skandinaavit olivat värikkäiden vaiheiden jälkeen jopa kiinni palkintokorokesijassa, mutta hajonneen konepellin sokan ja sen seurauksena irtoamaisillaan olleen konepellin myötä olivat pakotettuja löysäämään vauhtia ja päätymään tunnin mittaisen kilpailun seitsemännelle sijalle.
Tuskaisen paahtavassa säässä ajetussa kilpailussa Eskelinen sai hyvän startin ja ohitti kolme kanssakilpailijaansa. Kuitenkin avauskierroksella sattuneen joukkokolarin seurauksena seuraavat viisi kierrosta vierähti turva-auton perässä ja kun kilpailu pääsi jatkumaan, sortui Eskelinen ainoaan ajovirheeseensä - Yhden nopean mutkan jarrutus venähti pitkäksi jolloin kolme kilpailijaa pääsi ohittamaan hallitsevan kaksinkertaisen Suomenmestarin. Noin 30 minuutin ajon jälkeen Eskelinen toi kilpurin Nygaardille sijalla 10.
Ruorin Eskeliseltä saanut tanskalainen rataässä teki jälleen, tavaramerkkinsä tapaan, huippukovan suorituksen ja oli parhaimmillaan jopa palkintokorokesijassa kiinni kunnes konepellin toinen kiinnike hajosi ja konepelti alkoi irtoamaan sekä siten peittämään näkyvyyttä. Nygaard tiesi, että suuri ilmanvastus olisi irroittanut konepellin kokonaan ja oli täten pakotettu löysäämaan vauhtiaan. Maalilipulle tanskalainen toi Fischer Racingin Ford GT kilpurin seitsemännellä sijalla, vain 32,731 sekuntia kilpailun voittanutta
hitaampana.
Eskelinen hyräili tyytyväisyyttään ajettuaan kansainvälisen autourheilu-uransa parhaimman aika-ajon sekä yhden maukkaimmista kilpailusuorituksistaan.
- Aika-ajoissa kiersin huippunopean ja todella vaativan 5,8 kilometrin radan 2,8 sekuntia paalupaikalle ajanutta ja myös koko kilpailun voittanutta Daniel Keilwitzia hitaammin. Se kertoo, että aikaisempiin aika-ajoihin verrattuna olen saanut juonesta kiinni ja pienennettyä aikaeroa kolmatta ja jopa neljättä vuotta samaa sarjaa ja ratoja tahkonneisiin kanssakilpailijoihini nähden, Eskelinen iloitsee.
- Konepellin sokan hajoaminen oli harmillinen juttu, mutta tekniset asiat ovat osa lajin luonnetta. Lisäksi valtava kuumuus kilpurin ilmastoimattomassa ohjaamossa oli läkähdyttävä kokemus, joka tulee huomenna jatkumaan kun edessä on sarjan kahdeksas osakilpailu. Nygaard aloittaa kilpailun kymmennestä lähtöruudusta ja minun rooliksi jää puolustaa hänen saavuttamaansa sijaa. Toivotaan, että pistepussi kasvaa myös huomisessa kilpailulähdössä, neljän viikon päästä ralliautoilun MM-sarjan debyytin Suomen MM-rallissa ajava Eskelinen pohtii.
Lopputulokset 3.7.2010 - FIA GT3 EM-sarjan 7. osakilpailu, Paul Richard, Ranska
1. Daniel Keilwitz & Christian Hohenadel, Corvette Z06R GT3, 1:01:12.220
2. Joakim Lambotte & Mike Parisy, Corvette Z06R GT3, +6.652sek
3. Gilles Vannelet & Antoine Leclerc, Porsche 911 GT3 R, +19.092sek
---
7. Mikko Eskelinen & Nygaard, Ford GT, +32,731sek
2.7.2010 - Mikko Eskelinen kovin menohaluin GT3 EM-sarjan Ranskan osakilpailuihin
Neljän viikon päästä Suomen MM-rallissa kansainvälisen rallidebyyttinsä tekevä jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 37, mittaa nyt viikonloppuna vauhtiaan Ranskan Paul Richardin radalla ajettavassa GT3 EM-sarjan neljännessä kilpailuviikonlopussa.
Monipuolista moottoriurheiluelämää elävä hallitseva rata-autoilun kaksinkertainen Suomenmestari urakoi lauantai-aamuna ajettavilla aika-ajoilla sekä iltapäivän ensimmäisellä ja sunnuntain toisella tunnin mittaisilla kilpailuilla. Tuskaisassa +35c helteessä ajettavassa kilpailuviikonlopussa 5,8 kilometrin mittainen Paul Richardin rata asettaa niin kilpailijoiden, tiimien kuin autonkin fysiikat koetukselle.
Eskelinen ottaa haasteen vastaan ja aikoo jatkaa siitä missä kaksi viikkoa sitten Espanjan Jaramassa ajetussa osakilpailussa jäi. Suomenmestarin tavoitteena on olla vähintään yhtä hyvässä vauhdissa eli kymmenen parhaimman joukossa, mutta ajatuskuplissa poreilee kilpailukauden parhain suoritus eli viiden nopeimman vauhti.
- Todella haastava ja pitkä rata laittaa varsinkin niskalihakset koville. Lisäksi paahtava helle tulee kilpailuissa näyttelemään suurta roolia. En kuitenkaan anna niiden häiritä vaan otan ne enemmänkin haasteena, Eskelinen kertoo.
- Fiilikset ovat nautinnolliset ja aika-ajoista odotan hyvää tulosta. Olen nousujohteisesti pystynyt kilpailu toisensa perään parantamaan suoritustasoani ja siksi nyt olisi erinomainen paikka tehdä kauden parhain tulos, Eskelinen uskoo.
Suomalaiskuskin edesottamuksia voi seurata live-lähetyksenä internetistä osoitteesta www.gt3europe.com TAI Urho-TV kanavalta lauantaina klo 15.45 ja sunnuntaina klo 12.05 ja 15:00.