10.5.2010 - Mikko Eskelinen: GT3 viikonloppu koleassa Silverstonessa
Uuteen ratakauteen valmistautuminen sujui keväällä hyvin - Muutama testipäivä Fordilla ja muutenkin ajotuntumaa ylläpidettiin kolme rallia ajamalla. Viimeinen pitkä testipäivä piti ajaa reilu viikko ennen avauskisaa Saksassa... Se kuitenkin peruuntui koska tiimi oli tuhkapilven vuoksi jumissa Abu Dhabissa GT1 autojen kanssa.
Pääsin kuitenkin maistelemaan leveiden sliksien pitoa Lambolla Alastarossa sekä Botniaringillä. Tosin Lambo on italialainen ja hienostunut kilpuri kun taas Ford GT todella britaali äijäauto.
Silverstonessa piti päästä rataa opettelemaan ennakkoon, mutta sekin mahdollisuus peruuntui. Edessä oli siis täysin uusi rata ja ensimmäinen EM viikonloppu. Tavoitteena viikonlopusta oli ehjät kisat ja muutama EM-piste.
Perjantaina GT3-autoilla on kaksi tunnin mittaista vapaata harjoitusta. Niiden aikana kuskit ja auto pitäisi saada hyviin säätöihin lauantaiaamun aika-ajoja varten. Toki tämä kahden tunnin aikana tehdään autoon tarvittavia säätöjä sekä aikaa menee myös kuljettajanvauhtoihin sekä muuhun mahdolliseen "sählinkiin" jos sellaista tulee.
Ensimmäinen vapaa harjoitus oli rataan tutustumista ja peileihin katselemista. Oli itselle täysin uutta kun itse koettaa opetella rataa ja ajaa samalla kovaa niin samalla autoja menee kahtapuolta ohi... Toiseen vapaaseen harjoitukseen tutkittiin dataa ja haettiin asioita joita voisi parantaa. Toki niitä oli paljon mutta data kertoo kaiken vauhdista ...
Toisessa vapaassa treenissä minulla piti olla enemmän ajoaikaa. Pääsin muutaman kierroksen ja sitten vasen takarengas räjähti yli 200km/h vauhdissa... Onneksi auto pysyi radalla ja sitten nilkuttaen varikolle. Harjoitusten lopussa pääsen ajamaan vielä kolme kierrosta ja nyt oli valmistautuminen aika-ajoon suoritettu!
Aika-ajo oli lauantai-aamuna yhdeksältä. Rata oli osittain märkä edellisen yön sateen jäljilä, mutta kaikki läksivät slikseillä liikkeelle. Itsellä oli hieman epävarma fiilis lähteä liikkeelle, mutta se mentiin mihin vauhti riitti. Tuloksena aika-ajojen 21. lähtöruutu lauantain kisaan. Christoffer ajoi omassaan meille 10. ruudun sunnuntain kisaan.
Ensimmäisessä kisassa lähtö meni hyvin ja onnistuin nousemaan muutaman sijan ensimmäisillä kierroksilla. Tunnelma ja kokemus oli kyllä itselle uusi koska autoja oli paljon enemmän mihin olin tottunut ja kaikki tavoittelivat parasta vauhtiaan. Oma ajo oli ehjä tosin vauhti hieman vaisua... Christoffer ajoi hyvän ajon loppukisasta ja nousi muutaman sijan ollen maalissa 14.
Toisessa kisa starttasi hieman kostealta radalta jonne kaikki läksivät kuivan kelin renkailla. Christoffer lähti 10. ruudusta ja nousikin nopeasti kärkikamppailuun mukaan. Vähän ennen kuskin vaihtoa johtokaksikko kamppaili johtopaikasta rajusti ja kanssakilpailijan Porsche lähti hanskasta nopeassa oikeassa mutkassa osuen meidän auton takarenkaaseen. Porschen keula vaurioitu pahasti, mutta meidän autossa osuma tuli vanteeseen. Auto jäi ehjäksi eikä tullut edes rengasrikkoa!
Christoffer toi auton vaihtoon hopeasijalta ja lähdin jatkamaan kisan loppuun. Paikka oli taasen itselle uusi ja haastava koska tiesin ettei oma vauhtini aivan riitä nopeimpien kuskien vauhtiin. Siis piti ajaa täysillä ja katsella silti peileihin milloin sieltä joku tulee... Vielä viisi minuuttia ennen ruutulippua olin kolmannella sijalla, mutta en millään saanut sitä paikkaa pidettyä. Maalissa kuudes sija ja ensimmäiset FIA GT3 EM-pisteet taskussa!
Silverstonen viikonloppu oli kyllä yksi vaikeimmista kisaviikonlopuista minkä olen ajanut... Uusi rata, niukasti testiä, rengasrikko ym ensimmäisessä kisassa pitivät tilanteen raastavan hankalana.
Seuraavaksi Brno Tsekissä on itselleni tutumpi rata. Pääsin keväällä ajamaan siellä yhden testin. Tsekkeihin lähdetään hyvillä mielen koska alla on kuitenkin ehjä kisaviikonloppu Englannissa. Toisaalta näissä karkeloissa voi sattua mitä vaan ja aina pitää pystyä suorittamaan parhaansa. Pisteet eivät ole koskaan varmoja vaikka ajaisit itse kuinka hyvin kun kyse on moottoriurheilusta. Tekniikka voi pettää tai huono tuuri lopettaa kisan lyhyeen...
Silverstonen kisa osoitti miten nopeasti tilanteet vaihtuvat ja ehjällä ajolla riittää meidän Fordin vauhti vaikka kuinka korkealle.
2.5.2010 - Mikko Eskelinen ajoi autourheilu-uransa ensimmäiset EM-pisteet Silverstonessa
Rata-autoilun EM-sarjan urakan eilen GT3-luokan avauskilpailussa 14. sijalla aloittanut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen petrasi tanskalaisen Christoffer Nygard tallitoverinsa kanssa suoritustasoaan ja saavutti hienon kuudennen sijan Englannin Silverstonessa ajetussa sarjan toisessa osakilpailussa.
Kymmenennestä lähtöruudusta tunnin mittaiseen kilpailuun saksalaisen Fischer Racingin Ford GTllä startannut kaksikko ajoi ehjän suorituksen ja oli parhaimmillaan jopa hopeasijalla. Värikkäiden vaiheiden jälkeen ruutulippu kuitenkin heilui sijalla, joka toi kahdeksan arvokasta EM-pistettä. Sarjan yhteispisteissä Eskelinen ja Nygard ovat kahdeksantena kun edessä on vielä kymmenen kisastarttia.
Kokenut ratakettu Nygard aloitti vahvasti ja ajovuoronsa aikana passaili kahdeksan kanssakilpailijaansa. Eskelinen otti ohjat kilpailun puolivälissä ja teki sen minkä vaativissa olosuhteissa pystyi, mutta oli pakotettu antautumaan neljän sijan verran. Maalilipulle silti saapui erittäin tyytyväinen suomalaiskuski, joka pystyi puolittamaan aikatappionsa eiliseen 14. sijaan nähden.
- Nygard hoiti ajovuoronsa ammattimiehen tavoin ja minä ajoin sen minkä uskalsin. Riskitön ajo palkittiin urani ensimmäisillä EM-pisteillä ja nousulla sarjatilanteen kahdeksannelle sijalle. Tavoitteenamme ollut ehjä kilpailuviikonloppu ja EM-pisteiden avaus täyttyi, joten tyytyväisiä voimme suoritukseemme olla, Eskelinen kertoo.
- Toki kilpailussa olisin aggressiivisemmin voinut ajaa, mutta täytyy muistaa, että nyt ajetaan pitkää sarjaa, joiden osakilpailuissa alati sattuu ja tapahtuu. Tärkeintä oli nyt saada kokemusta kansainvälisistä ympyröistä ja ennen kaikkea saada pistetili avattua, hykerteli hallitseva rata-autoilun kaksinkertainen mestari tyytyväisyyttään.
Radikaali ero SM- ja EM-sarjojen välillä
Kahden autourheilu-uransa ensimmäisen vuoden aikana kaksi kertaa Suomenmestaruuden ajanut Eskelinen piti oikeana ratkaisuna siirtyä EM-sarjaan, jossa osakilpailut ajetaan vähintään kaksi kertaa SM-ratoja pidemmillä areenoilla yli 30 autokunnan ajaessa tiukasti osakilpailujen voitoista. Eskeliselle Silverstonen osakilpailu oli valtaisa positiivinen kokemus.
- SM-sarjassa pystyin jaksottamaan vauhtini kanssakilpailijoideni suoritusten mukaisesti, mutta EM sarjassa on kokoajan ajettava kaasu pohjassa. Jos pikkasenkin hölläilet niin auttamatta kanssakilpailijat menevät kummaltakin puolen ohitse. Lisäksi jokaisen mutkan on onnistuttava täydellisesti tai muuten vuosia näillä radoilla kilpailleet kuljettajat repivät eroja joita on lähes mahdoton ajaa kiinni, Eskelinen tietää.
- SM-sarja oli minulle ponnahduslauta EM-tasolle ja nyt kun näin mitä kilpaileminen huippukovassa seurassa on, tunnen olevani oikeassa paikassa. Rakastan kovaa kilpailemista ja nyt haastetta on enemmän kuin riittävästi. Seuraavaan, kolmen viikon päästä ajettavaan Tsekin osakilpailuun minulla on paljon kotitöitä tehtävänä, mutta ne oikein tehtynä uskon, että olemme paljon kilpailukykyisimpiä jo kilpailun aika-ajoista lähtien, uskoo Eskelinen, joka yhteistyökumppaneidensa kera nyt nautiskelee EM pistepussinsa kahdeksaa ensimmäistä pistettä.
Lopputulokset FIA GT3 EM-sarjan 2. osakilpailu, Silverstone
1. Daniel Keilwitz & Hohenadel, Corvette Z06R GT3, 1:01:40.714
2. Manuel Rodrigues & Frederic Makowiecki, Aston Martin DBRS9, +8,266sek
3. Siso Cunill & Tim Bergmeister, Porsche 911 GT3 R, +12,235sek
---
6. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygard, Ford GT, +23,091sek
FIA GT3 EM-sarjatilanne 2/12 osakilpailua:
1. Tim Bergmeister & Siso Cunill, 40 pistettä
2. Ellen Lohr & Philip Geipel, 27 pistettä
3. Daniel Keilwitz & Christian Hohenadel, 25 pistettä
---
8. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygard, 8 pistettä
1.5.2010 - Eskelinen jäi niukasti EM-pisteiltä Silverstonen GT3-avauksessa
Rata-autoilun GT3-luokan EM-sarjan 12 osakilpailua tänä vuonna ajava Mikko Eskelinen ei onnistunut avaamaan pistetiliään tänään Englannin Silverstonessa ajetussa sarjan avauskilpailussa. Vaikeista lähtökohdista autourheilu-uransa ensimmäiseen EM-lähtöön startannut jyväskyläläinen tanskalaisen Christoffer Nygard tiimikaverinsa kanssa aloittivat kilpailuun 21. lähtöruudusta ja tunnin kilvanajon päätteeksi saapuivat maaliin 14. nopeimpana.
Saksalaisen Fischer Racingin Ford GT autolla ajava skandinaavikaksikko aloitti kilpailupäivänsä aika-ajoilla, joissa Eskelinen ajoi ensimmäisen osakilpailun 21. ja Nygard toisen 10. lähtöruudun. Avauskilpailussa keltanokkana ratissa ollut hallitseva kaksinkertainen Suomenmestari pystyi heti lähdössä ohittamaan muutaman kanssakilpailijansa ja noin puolen tunnin kilvanajon jälkeen toi autonsa
kuljettajan vaihtoon sijalla 19.
Eskelistä huomattavasti kokeneempi Nygard ajovuorollaan passaili viisi autokuntaa ja toi saksalaistiimin omistaman kilpurin maaliin sijalla 14 - vain kymmenen sekuntia Eskelisen EM-uran avauspisteistä ja 47,313 sekuntia voittajaa hitaampana. Mestari ei ollut tyytyväinen omaan suoritukseensa.
- Rata olisi pitänyt tuntea tarkemmin enkä ajanut tarpeeksi agressiivisesti. Kunnioitin liikaa kanssakilpailijoitani ja se näkyi suorituksessani. Opiskelun piikkiin meni niin aika-ajo kuin puolen tunnin ajovuoroni, Eskelinen puhisi.
Vaikka 47 sekunnin aikatappio voittajaan tuntuu tunnin kilpailussa pieneltä, vastaa se matkassa lähes kolmea kilometriä. Jokainen liian aikainen jarrutus maksaa metrejä ja pitkässä kilpailussa 47 sekuntia on todella pitkä aika. Sunnuntaiseen, toiseen osakilpailuun parivaljakko starttaa 10.lähtöruudusta.
- Tallitoverini Nygard teki ajovuorollaan jälleen upeaa työtä ja nosti meidät 14. sijalle. Nyt kun rata alkaa vähitellen olla myös minulle tuttu, täytyy pienet virheet karsittua ja sitä kautta ajaa agressiivisemmin. Tänään paljon opiskelin ja paljon myös opin. Huomenna hyökätään, Eskelinen lupaa.
Lopputulokset GT3 Silverstone, 1. lähtö:
1. Cunill/Bergmeister, Porsche 911 GT3 R, 1:00:52.148
2. Seiler/Lunardi, Corvette Z06R GT3, +4.26sek
3. Geipel/Lohr, Lamborghini Gallardo LP560-4, 11.573sek
---
14. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygard, Ford GT, +47.313sek
30.4.2010 - Eskelisen autokunta Silverstonen GT3-harjoitusten toiseksi nopein
Debyyttikilpailunsa huomenna Vappuna GT3 euroopanmestaruussarjan avauskilpailussa Englannin Silverstonessa ajava jyväskyläläinen Mikko Eskelinen ajoi tänään yhden autourheilu-uransa vaikeimmista päivistä.
Saarivaltion synkässä kevätpäivässä ensimetrinsä 5,9 kilometrin mittaiselle Silverstonen radalle ottanut Eskelinen tutustui hänelle uuteen rataan rikkonaisen harjoitusjakson säestämänä. Ajovuoroillaan kaksi rengasrikkoa kärsinyt hallitseva rata-autoilun kaksinkertainen Suomenmestari pääsi ajamaan vain 10 ehjää kierrosta toisin kuin tanskalainen tallitoverinsa Christoffer Nygard, joka kellotti Fischer Racingin Fordilla skandinaavisen autokunnan toisen harjoitusjakson toiseksi nopeimman suorituksen.
Eskelinen uskoo vauhtinsa paranevan huomenna aamulla ajettavissa aika-ajoissa ja iltapäivällä kaasuteltavassa sarjan ensimmäisessä kisalähdössä.
- Kaksi tuntia tutustumista lähdes kuuden kilometrin rataan oli aivan liian vähän. Lisäksi kokemani rengasrikot söivät useita kierroksia tärkeätä tutustumisaikaa ja sen vuoksi kieltämättä olen pettynyt tähän päivään. Auto pelasi moitteetta ja Christoffer todisti sen vauhdin ajamalla toiseksi nopeimman ajan, mutta omaan varovaiseen vauhtiini en ole tyytyväinen, Eskelinen ruoskii itseään.
- Huomenna edessä on urani ensimmäiset GT3-luokan EM-sarjan aika-ajot. Olen ensimmäisenä ajovuorossa, joten lähtökohdat kilpailukauteen ovat todella vaativat. Kierroksia on saatava paljon alle, jotta todella nopeilla Porcheilla, Corveteilla ja Lamborghineilla ajavat kilpakumppanit sekä ennen kaikkea hurjassa vauhdissa olevan tallitoverini pystyn haastamaan, Eskelinen jatkaa.
GT3-luokan euroopanmestaruussarjaan on ilmoittautunut 36 autokuntaa, joten vilskettä radalla tulee riittämään. Harjoituspäivän ongelmista huolimatta Eskelinen on toivoa täynnä.
- Parasta aikaa harjoittelemme kuljettajan vaihtoa kilpailutilanteessa, jossa jokaisen lähdön 25-35 minuutin kohdalla tehtävä pakollinen varikkokäynti ja kuljettajan vaihto. Siinä voi voittaa 10 sekuntia tai hävitä vähintään saman verran. Tsemppaus on kova ja koko tiimi tekee hartiavoimin töitä sen eteen, että vanha herra lämpiää ja herää jälleen ajamaan kilpaa, Eskelinen kertoo.
Eskelisen ja muiden suomalaisten suorituksia FIA GT3 EM-sarjan avauksessa on seurattavissa reaaliaikaisesti sarjan kotisivujen, GT3Europe.com'n kautta. Lisäksi UrhoTV näyttää kilpailut jälkilähtyksinä.
GT3 Silverstone, toiset vapaat harjoitukset:
1. Joakim Lambotte & Mike Parisy, Corvette Z06R GT3, 2:05.613
2. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygaard, Ford GT, +0,029sek
3. Ellen Lohr & Philip Geipel, Lamborghini Gallardo LP560-4, +0,202sek
24.4.2010 - Tuhkaruljanssi pakotti Mikko Eskelisen valmistautumaan perinteisin tavoin alkavaan ratakauteen
Vappuna 12 osakilpailun mittaisen urakan rata-autoilun GT3 luokan euroopanmestaruussarjassa aloittava hallitseva kaksinkertainen Suomenmestari, jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, joutui Islannin tulivuoren purkauksen vuoksi turvautumaan perinteisiin keinoihin ajotuntumansa ylläpitämiseksi.
Lentokieltojen vuoksi Euroopassa ajetut ratatestit jäivät Eskeliseltä väliin ja vauhtia vajaan viikon päästä alkavaan, moottoriurheilu-uransa ensimmäiseen kansainväliseen EM-sarjaan hän haki Jurvan Botniaringiltä toisen mestaruustittelinsä tuoneella Lamborghini Gallardolla. Yllätyksekseen Eskelinen oli testipäivän jälkeen kovemmassa kyydissä kuin vuosi sitten samalla radalla ja samalla autolla ajetuissa harjoituksissa.
- Alun perin minun piti saksalaisen Fischer Racing tiimini kanssa ajaa testit Ford GT -kilpailukalustolla, mutta tuhkakaaoksen vuoksi ne peruuntuivat. Koska Fordin rattiin pääsen seuraavaksi vasta Englannin Silverstonen kilpailuviikonlopun ensimmäisissä harjoituksissa, päädyin ulkoiluttamaan mestaruusautoani täällä Suomessa ja siten ylläpitämään ajotuntumaani, Eskelinen kertoo.
- Jurvan Botniaringillä ajettu testipäivä sujui erinomaisesti ja kierrosaikoja kun verrataan vuoden takaisiin, voidaan todeta vauhtini vain kasvaneen. Se, jos mikä, motivoi ja antaa itseluottamusta tähänastisen autourheilu-urani kovimpaan koitokseen, Eskelinen jatkaa.
Tuttu pilke silmäkulmassa
Mikko Eskelinen on poikkeuksellinen moottoriurheilija, joka autourheilu-uransa kahden ensimmäisen kilpailukauden aikana saavutti rata-autoilun kaksi peräkkäistä Suomenmestaruutta. Nyt kolmantena vuonna ennen Euroopan mestaruussarjan avausta johtaa ralliautoilun Suomi Cup rallisarjaa kun siitä on ajettu neljä seitsemästä osakilpailusta.
Englannin Silverstonessa ajettavaan FIA GT3 luokan kahteen ensimmäiseen osakilpailuun Eskelinen suuntaa samalla tutulla strategialla kuin kahtena aikaisempana vuonna Suomessa menestystä tuoneisiin SM-sarjan osakilpailuihin.
- Ford GT3 on tunnetusti nopea auto ja saksalainen Fischer Racing arvostettu tiimi, joka satavarmasti pitää huolta auton kilpailukyvystä. Minun kontille jää lähinnä vain omien ranteiden asetukset ja yhteistyön ylläpitäminen tanskalaiseen Christoffer Nygard tallitoveriini. Luottavaisin mielin sekä ennen kaikkea pilke silmäkulmassa Englantiin suuntaan. Vaikka kypärä päässä täysillä menestyksestä ajan, aion silti pitää hauskaa ja nauttia kaikesta kokemastani - olipa ne sitten positiivisia tai negatiivisia, Eskelinen pohtii.
FIA GT3 Silverstonen osakilpailut ajetaan toukokuun ensimmäinen ja toinen päivä. Suomessa UrhoTV näyttää kilpailut suorina lähetyksinä ja ne on myös nähtävissä sarjan omilla kotisivuilla osoitteessa www.gt3europe.com.